Kiertotalous – mitä se oikein tarkoittaa?

Olen pitänyt kiertotaloutta suhteellisen selkeänä, joskin välillä yleisessä kielenkäytössä aika laveana käsitteenä. Viime aikoina kiertotaloudesta käytävää keskustelu on ollut enemmän, mutta sen taso on huolestuttanut. Siinä vaiheessa kun kolmannessa kuulemassani podcastissa selitettiin, että kiertotalous on sitä että lajitellaan biojäte ja lainataan naapurin autoa, totesin että internetissä tarvitaan parempaa tietoa. Tässä puran auki mistä kiertotaloudessa on kyse.

Miksi kiertotaloudesta ylipäänsä puhutaan?

Kiertotalous on välttämätön kahdesta syystä:

1) maapallolla on rajallinen määrä resursseja; moni uusiutumaton resurssi alkaa loppua tai käydä vähiin ja toisaalta myös uusiutuvien resurssien uusiutumistahti on nykykulutusta pienempi
2) nykyinen tapamme kuluttaa siirtää käytännössä kiihtyvällä tahdilla resursseja luonnosta kaatopaikalle tai saasteena takaisin luontoon (esim. kemikaalit, rehevöityminen ja mikromuovit vesistöissä), mikä tuhoaa osaltaan planeettamme elinkelpoisuutta – ja vähentää niitä käytettävissä olevia resursseja.

Sinänsä kiertotalous siis on yksinkertainen konsepti. Tavoite on päästä lineaarisesta kuluttamisesta raaka-aine > tuote > kulutus > roska mahdollisimman suljettuun raaka-aine > tuote > raaka-aine -ympyrään. Alla esimerkkikuvassa näkyy hyvin lineaarimallista kiertotalouteen siirtyminen.

Kirpparilla käynti ja tavaroiden jakaminen on yksi keino päästä lähemmäs kiertotaloutta, ei koko totuus

Kiertotaloudesta saatetaan puhua kuitenkin välillä todella kapeasti – että kirpparilla käyminen ja pullojen kierrätys on kiertotaloutta. Ja osa sitä ne ovatkin, mutta liian kapea määritelmä hukkaa sen, mitä kiertotaloudella tavoitellaan. Jakamistalous on ehdottomasti yksi käytännön rakennuspalikka osana kiertotaloutta. Mutta se on keino, ei tavoite, ja vain osatotuus.

Lähdetään siis määrittelemään tarkemmin mitä kiertotalous on! Seuraavassa määrittelen ns. ideaalitilanteen – käytännössä tietysti koskaan ei päästäne tilanteeseen jossa ei lainkaan tarvita neitseellistä materiaalia, mutta tavoitteena kannattaa pitää nimenomaan mahdollisimman suljettua kiertoa.

Kiertotalous on täysi materiaalikierto, jossa ei käytetä neitseellisiä materiaaleja eikä tuoteta jätettä, vaan raaka-aineet saadaan jo olemassaolevista (”hylätyssä vaiheessa”) olevista tuotteista.
Tavoite on, että varsinaista jätettä ei tule lainkaan, mutta todennäköisesti myös jätteen energiakäyttöön hyödyntämistä on syytä välttää kun ollaan tarpeeksi kovalla tasolla.

Tästä edelläkuvatusta seuraa mm. vähemmän päästöjä ja saasteita. Periaatteessa kiertotaloutta voitaisiin harjoittaa myös niin, että valmistusprosessissa syntyy jonkin verran päästöjä ja saasteita. On kuitenkin järkevä rinnakkaistavoite myös tavoitella sitä, että myöskään valmistusprosessissa ei synny ylimääräisiä päästöjä (esim. tehtaasta kemikaalipäästöjä veteen).

Käytännössä kiertotalous jakautuu oikeastaan vain kahteen osaan:
1) vähennetään uusiutumattoman raakamateriaalin käyttöä
2) hyödynnetään uudelleen jo käytetty materiaali

Lisäksi voidaan todeta kohta 3, eli suunnitellaan valmistus- ja uudelleenkäyttöprosessit suljetuiksi (sellaisiksi, joista ei tule saasteita tai prosessinaikaisia päästöjä).

Millaisia keinoja kiertotalouden toteuttamiseen meillä sitten on?

Kuluttamisen muuttamisen keinoja on useampia, ja ne kaikki tähtäävät siihen, että materiaalia ylipäänsä tarvittaisiin vähemmän. Näin raakamateriaalin käyttä vähenee automaattisesti jo silloin, kun itse kiertokoneistoa vielä valmistellaan. Näihin kuuluvat

  • Vähennetään kulutusta ylipäänsä (kulutuksen vähentäminen ennen ostosta). Tähän kuuluu niin harkitumpi ostaminen, ostamisen vähentäminen, shoppailua ja kuluttavista ihailevan narratiivin muutos ja myös jakamistalous.
  • Pidennetään tavaroiden elinkaarta, joka puolestaan vähentää tarvetta kuluttaa uuteen (eli kulutuksen vähentäminen ostamisen jälkeen). Tämä tarkoittaa ennen kaikkea tavaran käyttämistä useammin ja pidempään, esim. vaatteen käyttöä siihen asti että se oikeasti menee rikki ja tavaroiden korjausta poisheiton sijaan. Tämä osuuus on vähemmän yksilöriippuvainen miltä se kuulostaa, koska tähän kohtaan mitä suurimmassa määrin liittyy monia lainsäädännöllisiä ja poliittisia valintoja, mm. suunnitellun hajoamisen estäminen ja ”right to repair” jota EU:ssakin lainsäädäntötasolla viedään eteenpäin.
  • Ei osteta uutena vaan käytettynä tai hyödynnetään yhteiskäyttöisiä asioita. Tässä vielä kolmas keino vähentää kulutusta: käytettynäkin ostaminen on kuluttamista, mutta pidentää joka tapauksessa materiaalin elinkaarta.

Edelliset kohdat vähentävät materiaalin tarvetta ylipäänsä. Nämä helpottavat kiertotalouden toteuttamista, mutta eivät vielä lainkaan käsittele materiaalin kiertoa ja uudelleenhyödyntämistä.

Valmistuksessa siirtymä neitseellisestä kohti kierrätettyä raaka-ainetta vaatii puolestaan monta eri osa-aluetta. Se on kriittinen osa kiertotaloutta – jossain kohtaa joka tapauksessa tavaroita kun myös tarvitaan.

  • Tehokkaampi kierrätys – siis käytännössä raakamateriaalin tuottaminen ja siihen liittyvä esilajittelu. Tähän liittyy esim. kotitalouksien eri kierrätysastiat ja lisääntyvät uudet kierrätettävät aineet (muovin kierrätys tuli nyt uutena, ja tekstiilinkeräys kasvanee). Tähän liittyy myös skifimmät jutut kuten materiaalien erottelu kaatopaikalle (esim. ZenRoboticsin tapaiset teknologiat)
  • Kierrätysmateriaalin hyödyntäminen raaka-aineena. Kierrätyksen lisääminen mahdollistaa materiaalin hyödyntämisen, muttei tietenkään vielä takaa sitä. Kerätylle raaka-aineelle tulee olla jatkokäyttöä. Tällä hetkellä käyttöä pääosin löytyy, mutta esim. muovikeräyksen kapasiteetti on keräyksen kasvettua ollut rajoilla ja sitä viedään tällä hetkellä esim. Ruotsiin. Erillisenä pointtinaan voisi olla myös materiaalin tehokkaampi hyödyntäminen: esim. nyt muovista tehdään kyllä uusiomateriaaleja, mutta ei välttämättä samoja. Elintarvikepakkauksista tehdään pihakalusteita, mutta olisiko keinoja saada muovi kierrätettyä turvallisesti takaisin elintarvikepakkauksiin?
  • Helpompi raaka-ainekierrätettävyys. Parhaallakaan keräyksellä ei tee mitään, jos raaka-aine on sellaista että sitä on vaikea hyödyntää. Esim. sekoitetekstiilien kierrätysongelmista on Outi Pyyn blogissa hyvää tietoa. Tämä kuuluu taas niihin aiheisiin, joita on pakko osin säännellä myös lainsäädännöllä ja kansainvälisesti. Esim. puhelimissa on paljon arvokkaita raaka-aineita, mutta pitoisuudet ovat pieniä ja niistä ylipäätään kierrätetään tällä hetkellä vain noin viidesosa. Tämän ei pitäisi olla ylitsepääsemätön ongelma – mutta se pitää hoitaa.
    Toisaalta myös tuotteen elinkaarta olisi syytä jatkaa. Jotain nykyisestä tuhlailusta kertoo, että kännyköitä heitettäessä elektroniikkajätteeseen oletus on että ne ovat korjauskelvottomia. Swappie aloitti kännyköiden korjauksen ja myynnin vain muutama vuosi sitten, ja pian he totesivat että suuri osa käyttökelvottomiksi kuvitelluista puhelimista on itse asiassa korjattavissa täysin käyttökelpoisiksi. Swappien mukaan älypuhelimien todellinen käyttöaika on lähempänä kymmentä kuin nykyistä kahta vuotta.
  • Uusista tavaroista yhä suurempi prosentti kierrätetyistä raaka-aineista. Tämä pointti oikeastaan kertoo, mihin päästään kun kolme edellistä kohtaa on kunnossa. Kodinkoneen raaka-aineet tulisi pystyä hyödyntämään uusissa kodinkoneissa. Nykyisellään noi puolet jätteestä, käytännössä kaikki sekajäte poltetaan – se on oikeastaan aika uusikin asia, kymmenen vuotta sitten se läjitettiin. Polttamalla saadaan energiaa talteen, mutta se on silti tehottomampi keino, eli on toivottavasti vain välivaihe ja osaratkaisu.

Nämä ovat todella yksinkertaisen kuuloisia pointteja, mutta toki syvemmälle pureuduttaessa jokaiseen yksittäiseen materiaalivirtaan ja jopa tuotteeseen liittyy paljon tekemistä. Kiertotaloutta voidaan pohtia vaikkapa ruoantuotannon näkökulmasta (nythän meille tuodaan Venäjältä louhittua neitseellistä fosforia, vaikka periaatteessa saisimme omista jätelietteistämme kaiken tarvittavan lannoitteen) tai yksittäisen hyödykkeen, kuten edellä kännykän näkökulmasta.

Isoin ongelma kiertotaloudessa onkin käsitteen ja ongelman laajuus, mikä tarkoittaa että kokonaisuutta on vaikea hahmottaa, samoin yksittäisten asioiden merkittävyyttä. Toisaalta kuluttaminen koostuu niin pirstaleisista osasista, että käytännössä joudumme tekemään paljon niitä pieniä muutoksia. Samalla isot lainsäädäntömuutokset, kuten korjattavuuteen pakottaminen ja suunnitellun hajoamisen estäminen auttavat isommalla skaalalla.

Olennaista on kaikkia päätöksiä tehdessä miettiä, edistävätkö ne jotain yllämainituista: saammeko tavaroiden elinkaarta pidennettyä, saadaanko niiden materiaalit tehokkaasti kierrätettyä, onko uusien tavaroiden materiaali neitseellistä vai kierrätettyä. Tämä on asia, jota ei voi jättää yksittäisen kuluttajan vastuulle, mutta toisaalta tässä jos jossain yksittäisellä kuluttajalla on myös paljon valtaa.

Aloitetaan vaikka sillä, että kierrätetään kunnolla ja ei osteta turhaa paskaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s