Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokousraportti 16.11.2016 – Keran osayleiskaava ja Karakallion täydennysrakentaminen

Infossa (paikalla koko vihreä kaupsutiimi eli Kirsi, Risto, Henna ja Rainer sekä Tiina valvojana) käytiin läpi lista-asioiden lisäksi Karakallion täydennysrakentamissuunnitelmia. 

Asukastilaisuudessa oli yli sata ihmistä ja somekampanja palautteen keräämiseksi on vielä meneillään. Asukkailta tuli aiheesta etukäteen yhteydenottoja, joiden mukaan esim. asunto-osakeyhtiöiden toiveita ei ole vielä kerätty: osa toivoisi reippaampaa lisärakentamista kuin esitetyt rivitalotäydennykset. Samoin kuvassa ei näkynyt valmisteilla olevat projektit. Valmistelijakin korosti että asemakaavat tehdään sitten postimerkkeinä erikseen eikä kokonaiskuvassa vielä päätetä yksittäisien rakennusten tarkkoja piirteitä. Nostimme esille, että täydennysrakentamista tulee edistää aktiivisesti, ei vain mahdollistaa (eli viestiä mahdollisuuksista ja aktiivisesti tarjota tukea.)

3 Suinonsalmi, asemakaavan muutos, kaavan lähtökohdat ja tavoitteet, alue 412009, 33. kaupunginosa Soukka

Jätettiin toistaiseksi pöydälle. Muutosehdotuksia tavoitteisiin tehdään vielä pöydälläolon aikana, konkreettisia asioita on jo esitettykin. Oma ensisijainen ehdotuksemme on asian jättäminen jäihin vielä muutamaksi vuodeksi, kunnes metroasema rakentuu. Varmuudeksi vaikutamme tietysti myös lähtökohtiin ja tavoitteisiin.
Tausta oli kuten epäilinkin, eli alue on kaupungin maanomistuksessa. Rakentamisella rahoitettaisiin uusi ranta-alue ja päiväkoti (jopa kymmenen ryhmää) sekä sitä jäisi ylikin. Ymmärrän paineen, mutta eurot edellä tässä ei voi mennä. Harmi kun kaikki kaupungin maanomistus on käytännössä viheralueilla. Joitain ihan mielenkiintoisia ehdotuksia tuli lautakunnan keskustelussa siitä, että sopivalla sijoittelulla asumista sallittaisiin jonkin verran mm. tien varteen jolloin se ei haittaisi virkistysaluetta, ja tällaista ratkaisua en tyrmäisi suoralta kädeltä.

Ensimmäisessä luonnoksessa asumista ehdotettiin merkittävä määrä, noin 50 000 k-m2 eli parikymmentä kerrostaloa, uutta asuinrakentamista Suvisaarentien pohjoispuolelle, Hanikan kalliomännikköalueelle. Nyt päätetään siis kaavan lähtökohdista ja tavoitteista: päätösesityksessa tarjotaan hyvin perinteisen oloista metsälähiötä 3–8-kerroksisilla asuintaloilla.  Yleiskaavassa tyypiksi on määrätty tiivis-matala eli ihan ei osu kohdalleen. Päätösesityksessä sanotaan, että metsää säästyy paljon, mutta havainnekuvasta voi nähdä, miten tuhlaavaista tilankäyttö on. Nykyiselle kuntopolulle tulisi uusi linjaus. Esityksessä on myös päiväkoti, samoin pari kourallista pientaloja Suvisaarentien eteläpuolelle. Soukan tulevalle metroasemalle on 2-3 kilometriä.
 
4 Keran osayleiskaavan hyväksyminen, alue 132700, (Kh- Kv- asia)

Hyväksyttiin yksimielisesti.

Ei liene toista osayleiskaavaa, josta koko lautakunta olisi yhtä innostunut. Kera tuntuu aidolta mahdollisuudelta luoda uutta, hyvää kaupunkirakennetta. Lautakunnan edellisen kokouksen yhteydessä pidettiin pieni miniseminaari Kerasta ja nyt päätetään osayleiskaavasta, joka toisi alueelle vähintään 14000 asukasta ja 10000 työpaikkaa ja siis oman pienen kaupungin kaupungin sisään.
Infossa kerrottiin vielä että virkamiehiltä oli tullut ELY-keskukselta paineita tehdä liikennesuunnitelma hieman isommalle asukasmäärälle. Vielä 20000 meni alueelle liikenteen puolesta mukavasti. Toivottavasti tämä ei aiheuta paineita ylitiiviiseen rakentamiseen, toistaiseksi lautakunta on ollut yhtä mieltä siitä että alue saa olla tiivis mutta pienimuotoinen (ei hyperkorkeita torneja, mutta kadut voivat olla kapeampia erityisesti ydinkeskustassa). Alustavat asemakaavaluonnokset ovat olleet hyviä ja niitä on katsottu mm. viime miniseminaarissa.

5 Haukilahti, ehdotus kaupunginhallitukselle asemakaavan muutokseksi, alue 230961, 14. kaupunginosa Haukilahti (Kh-asia)

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Kaava muuttaisi Haukilahden ostarin pohjoispuolella olevan liike- ja toimistorakennusten korttelialueen asumiseen ja liiketilaksi. Neljä- ja viisikerroksiset asuintalot, autopaikat kansipihan alle kuten viime vuosina tapana on ollut, ja lisää pysäköintiä sekä ”kevyen liikenteen” reitit tulevat katualueelle. Rakennusoikeus kasvaa, mutta lopputulos näyttäisi olevan ihan kelvollinen. Ollut jo nähtävillä, seuraavaksi menee kaupunginhallitukselle.
 
6 Muuttolinnunmäki I, ehdotus kaupunginhallitukselle asemakaavaksi, alue 117800, 51. kaupunginosa Lintuvaara (Kh-asia)

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Tässä hieman mietitytti se, kuinka mahdollinen Kehä II:n maanpäällinen jatke sivaltaisi kaava-alueen eteläpuolelle jäävää viheryhteyttä. Käytännössä ko. yhteys on nyt jo olemassaolevan asutuksen rajaama eikä tämä pohjoispuolen kaava muuta sitä. Tunnelivaihtoehto menee tämän kaavan alla. Saimme koko alueen kuvan vielä ennen päätöksentekoa, hieman kapeaksi viheralue menee jos siitä menee vielä katu mutta leveyttä jää kapeimmassa kohdassa ainakin kymmeniä metrejä.

Tarkoitus on asemakaavoittaa lähinnä poikkeusluvilla rakentunut 33 hehtaarin omakotivaltainen alue, jotta sitä voitaisiin täydennysrakentaa. Hyväksytty nähtäville elokuussa 2010, minkä jälkeen kaavaa on muokattu luontoarvoja (mm. pähkinäpensaslehto) paremmin huomioivaksi. Luontokartoitus on päivitetty viime vuonna. Ympäristökeskus huomauttaa, että koska kaava on jaettu kahteen osaan, arvokkaista luontokohteista ja mm. viheryhteyksien säilymisestä huolehtiminen on hankalampaa – kaupunki vastaa, että ”maakunnallinen viheryhteys ja arvokkaiden luontokohteiden suojelu esitetään myöhemmin laadittavassa eteläosan kaavassa”. Vastaus on erikoinen. Voimassa olevassa yleiskaavassa alueen läpi kulkee tunnelissa Kehä II.

7 Lippajärvi, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 §), alue 150712, 62. kaupunginosa Lippajärvi

Nähtäville kahdella lisäyksellä:

– nähtäville asetettavaa materiaalia täydennetään laatimalla dokumentti lähialueen kehittymisestä jossa esitetään laajemmalta alueelta alueen potentiaali ja tämänhetkiset vireillä olevat suunnitelmat
– että pysäköintipaikkojen mahdolliseen lisärakentamiseen on varauduttava ja nämä merkinnät tarkistetaan ennen seuraavaa käsittelyvaihetta.

Nostimme itse esiin mm. kaupunkikuvallisten seikkojen tarkistamista. Siitä ei innostuttu keskustelemaan, mutta pysäköinnistä kyllä. Toisaalta lisäys ei ollut mitenkään huono: koska alueella oli melko iso maantasopysäköintialue, jossa oli sallittu myös pysäköinti kahteen tasoon tarvittaessa, tämä mahdollistaminen tehdään yksinkertaisesti sallimalla kaksitasoinen pysäköinti koko pysäköintialueella. Olennaista on, että pysäköinnin lisäämismahdollisuus ei aiheuta isoja kuluja tai ongelmia kaupunkirakenteessa ilman että sitä olisi edes tarvittu. Tässä siis lisäys on OK.

Tiivistetään kaupunkikuvaa Kolkekannaksentiellä: uutta rakennusoikeutta 8500 k-m2 ja kerrosluvut nousevat kahdesta neljään ja viiteen. Alueen omistaa Espoon Asunnot, jonka nykyiset, huonokuntoisiksi luonnehditut talot purettaisiin uuden rakentamisen alta. Lähialueen asukkaat ja asukasyhdistys vastustavat ja vetoavat mm. siihen, että pientalovaltaiselle alueelle tulevan rakentamisen ”maisemahaitta olisi melkoinen”. Aivan älytöntä on se, että Espoon Asunnoilla on tällaisia kohteita, jotka ovat purkukunnossa vaikka ikää ei ole paljonkaan.

8 Laajalahti pohjoinen, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 §), alue 120324, 17.kaupunginosa Laajalahti

Hyväksyttiin nähtäville.

Raide-Jokeria koskeva kaava: tilaa ratikalle ja välttämättä tarvittavalle varikkoalueelle ja tämän kulkuyhteyksille. Paikalliset asukkaat suhtautuvat varikkoalueeseen nyrpeästi. Huolta on myös virkistysalueen säilymisestä. Kaupungin mukaan muuta paikkaa varikolle ei ole. Sijainti on sikäli hyvä että Turunväylän vieressä ei juuri muutakaan voi olla. Keskustelua käytiin koirapuiston kohtalosta, erikoista ettei sille löydy paikkaa.

9 Keilaniemi, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen, alue 220829, 10. kaupunginosa Otaniemi
 
Pöydälle. Lautakunta on ollut tyytymätön annettuihin dokumentteihin – kaavassa ei esim. ollut selvää että se mahdollistaisi maanalaisen jalankulun metrolle. Lisäksi virkamiehet lupasivat ensi kokoukseen mennessä vihdoin selvittää esittelijällekin mysteeriksi jääneen asian: miksi Raide-Jokerin pysäkki ei voi olla metroaseman vieressä.
 
Toinen Raide-Jokeria koskeva kaava: muutetaan nykyisiä asemakaavoja siten noin kahden hehtaarin alueella, että Raide-Jokeri mahtuu katualueelle.

10 Leppävaaran liikekeskus, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 115604, 51. kaupunginosa Leppävaara

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Kolmas Raide-Jokeri-kaava: ratikan läpikulku ”muuten osoitetulla jalankulku ja polkupyöräily kadulla”.

11 Kilonpuisto, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 131003, 54. kaupunginosa Kilo

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Kas! ”Asemakaavan muutoksen tavoitteena on muuttaa yleinen pysäköintialue asuinkerrostalojen korttelialueeksi.” Ollaan Kilon aseman tuntumassa ja Espoon omilla mailla. Ihmeellistä kyllä, kaavamuutoksesta ei jätetty ensimmäistäkään muistutusta nähtävilläolon aikana.

12 Ennakkokatsaus asemakaavoituksen työohjelmaan 2017 esitettäviin uusiin kohteisiin

Esityksen mukaan tiedoksi.

Pari knoppia, kun samalla käytiin myös vähän läpi kaupsun toimintaa, henkilövaihdoksia sun muuta.
Ostopalveluja käytetään tukemaan kaavatyötä erityisesti selvityksissä. Kaavatyön ohjaus ja ohjelmointi on kuitenkin ksk:n käsissä. Kaavamuutoksen hakijan konsulteilla teetetään kaikki kaavamuutoksen edellyttämä suunnittelu- ja selvitystyö.
Kaavoituksen tämänhetkisestä tilasta tuli varsin hyvä kuva. Lautakunnan jäsenet kysyivät pientalokaavoista ja vastaus oli, että vähentyneen kysynnän vuoksi varantoa on itse asiassa päässyt kertymään ja jatkossa otetaan myös kaavatalous paremmin huomioon eli tiivistetään myös pientaloalueita keskusten lähellä. Tämä on oikea suunta.

13 Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokousaikataulun vahvistaminen kevätkaudelle 2017

Vahvistettiin kahdella muutoksella.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s