Taannoisessa Hesarin Kuukausiliitteessä oli inspiroiva henkilökuva. (Kyllä, i-sana kerrankin sopii.) Christer Lybäck, entinen rangaistusvanki, oli kertonut lehdelle elämäntarinansa alkaen lapsuuden päihde- ja rikoskierteestä raitistumiseen, suunnan ja ammatin löytämiseen ja uuteen elämään arvostettuna kirurgina. Parasta tarinassa on sen tarjoama rehellinen muutoksen mahdollisuus: kukaan meistä ei ole tuomittu tilanteeseensa, jos löytää voimia, tahtoa ja tukijoita – ja päämäärän, joka Lybäckin tapauksessa oli alkuun nainen ja naisen arvostuksen herättävä ammatti.

Pidin tarinassa etenkin kahdesta merkitsevästä kohdasta.

Ensimmäinen oli kohta raitistumisesta. Lybäck tiesi itsekin, ettei rötöstellyt selvinpäin, ja että päästäkseen rangaistuskierteestä hänen pitäisi raitistua. Tavattuaan elämänsä naisen hän päätti lopettaa alkoholin juonnin siihen paikkaan.
Ja ratkesi.
Lybäck tajusi, ettei pärjäisi yksin, liittyi AA:han ja selvisi. Muitakin ratkeamisia tiellä vielä ilmeisesti tuli, mutta lopulta hän pääsi riippuvuudesta eroon.

Toinen  kohta oli se, kun Christer pääsi lääkärikouluun – Ruotsiin. Hän uskoi olevansa vahvoilla, olihan hän jo etukäteen lukenut asioita. Ensimmäisestä tentistä tuli reput. Hän oli kuitenkin päättänyt pärjätä, ja yksinkertaisesti teki töitä lujemmin, vietti illat solmien solmuja tuolinjalkoihin sorminäppäryyden kehittämiseksi, ja lopulta suoritti koulun.

Tarina liittyy vahvasti viime aikoina lukemieni kirjojen ja juttujen muutosteemaan ja näyttää hyvin keskeiset keinot päästä tavoitteeseen: ensimmäinen on sitkeys, toinen vertaistuki. Sitkeyttä tarvitaan, koska niin paljon kuin janoammekin kuulla niistä, jotka muuttivat elämänsä kertarysäyksellä – eräänä aamuna tumppasivat viimeisen tupakkansa, aloittivat joka-aamuisen lenkkeilyn tai taikaiskusta muuttuivat aamuvirkuiksi – se on muutokselle erittäin harvinainen tapa. Useimmiten inertia pitää meitä tiukasti vanhalla polulla, ja ratkeamiset ovat tavallisia. Juju on siinä, ettei anna ratkeamiselle periksi. Vaikka palaakin vanhoihin tapoihinsa, pitää ymmärtää, ettei ratkeaminen määritä sinua ihmisenä, ja nähdä ratkeamistilanne poikkeuksena, ei sääntönä. Vertaistukea taas tarvitaan lähes aina – julkisesti annettua lupausta on hankalampi rikkoa, ja kannustus on tärkeää päämäärään pyrkiessä.

Lybäck on toki lähtökohtaisesti fiksu, mutta se ei häntä pelastanut vankilasta. Sinnikkyys, periksiantamattomuus ja tuki veivät hänet sinne missä hän on nykyään.

Toivottavasti Lybäckin tarina auttaa niitä lukemattomia muita, jotka painiskelevat ylitsepääsemättömän tuntuisten ongelmien kanssa. Ja ehkä hänen esimerkkinsä auttaa silloinkin, kun ongelmat ovat arkisempaa laatua. Muutos on aina mahdollinen.

—

Täällä on aloitettu nautiskelu mökkielämästä (luonnollisesti laajakaistan kera). Tämän tarinan myötä Virrassa toivottaa hyvää juhannusta!