Lukemisen riemu ja voima

Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka kertovat lukevansa pääasiassa tietokirjallisuutta. En voi ymmärtää sellaista. Näissä ihmisissä lienee kahdenlaisia: niitä, jotka pitävät kaunokirjallisuutta turhana tai eivät koe nauttivansa siitä, ja niitä, jotka vain katsovat ettei heillä ole aikaa kaunokirjallisuuteen. Vielä useammalle kyseessä ei ehkä edes ole erityinen kannanotto: lukemaan ei kenties vain olla totuttu.

Eilen katselin Täällä Pohjantähden alla -elokuvafilmatisointia. Niin vauhdilla kuin tuota monen sukupolven tarinaa jouduttiinkin kuljettamaan, itse tarina oli väkevä ja toi myös esille tuon ajan yhteiskunnan jännitteitä ja epäkohtia. Se toi mieleeni kaksi kirjaa joista toisen luin hiljan, toisen pari vuotta sitten. Molemmissa oli sama pohjavire: poikkeusyksilöiden tarinalla tuotiin esille epäkohtia, revittiin auki se millainen maailma heille oli. Toinen näistä, Paratiisi, kuvaa vapaustaistelija Fridan ja hänen lapsenlapsensa Paul Gauguinin kohtaloita: toinen oli Kurjat, jonka hengästyttävä tahti pakotti välillä pitämään etäisyyttä jopa kesken takaa-ajokohtauksen. Lukijalla ei meinannut pumppu kestää.

Hyvä romaani herättää tunteita. Se herättää päähenkilöt eloon, luo maisemia, piirtää karttaa maailmasta. Sellaisena kuin se oli, sellaisena kuin se voisi olla , sellaisena kuin se ehkä joskus tulee olemaan. Hyvä kirja ei koskaan tarjoa ”vain” viihdyttävää tarinaa: se menee ihon alle, saa välittämään siitä miten päähenkilölle käy, vie yöunet.

Hyvä kirja herättää miettimään.

Tunnustan, etten ole lukenut Täällä Pohjantähden alla. En ole lukenut myöskään Tuntematonta sotilasta. Häpeän tätä sivistymättömyyttäni, vaikka yritänkin vakuuttaa itseni sillä, että lukemani lukuisat muut noista aikakausista kertovat kirjat ja tarinat takaavat, etten ole maamme lähihistorian suhteen täysin sivistymätön. Elokuva sai tosin jälleen siirtämään nämä kirjat ”heti seuraavaksi”-pinoon.

Jos haluamme ymmärtää historiaa, olipa se oman maamme lähimenneisyys – joka on mielestäni missä tahansa maassa kansalaisen perusvelvollisuus ja myös oikeus – tai ajassa tai maantieteessä kaukaisempi historia, mikään ei voita romaania. Voit lukea kuinka monta kuivakkaa opusta tahansa, mutta romaanikirjailija herättää aikakauden henkiin tavalla jolla tietokirja ei pysty. (Tämä ei muuta sitä, etteikö myös tietokirjasta voisi tehdä vetävää – esimerkkejä on.) Paratiisi perustui kahteen todelliseen henkilöön, eikä välttämättä ollut historiallisesti täysin tarkka. Kuvan aikakaudesta se varmasti piirsi todellisena. Täällä Pohjantähden alla kuvaa todellista yhteiskuntaa, meidän yhteiskuntaamme, torppareiden ja tilallisten, rikkaiden ja köyhien jännitteitä. Sisällissodan juuria. Maataloutemme ja yhteiskuntarakenteemme perustuksia. Peruskoulun muutamat historiankirjan sivut eivät voi koskaan tuoda tuota maailmaa lähelle, saada ihmistä ymmärtämään. Historian tulkintakin muuttuu. Usein juuri romaanit auttavat murtamaan sitä.

Romaani voi saada meidät näkemään myös nykyistä yhteiskuntaa toisenlaisten linssien läpi. Nytkin maassamme on paljon kerroksia, joiden todellisuudet eivät koskaan kohtaa. Omassa pienessä ympyrässään on helppo kuvitella tasainen todellisuus: kirjallisuuden tehtävä on puhkoa se auki. Kirjallisuus voi herättää myös näkemään tulevaisuutta, sen mitä seurauksia valinnoilla on. Kirja haastaa miettimään omaa moraalikäsitystä, kenties muuttaa suhtautumista maailmaan. Toisiin ihmisiin.

Kaikki tämä kuulostaa niin mahtipontiselta. Kaiken ei tarvitse olla haudanvakavaa. Kirjallisuuden salakavala piirre – ehkä suurin syy rovioihin – onkin se, että se voi tehdä työtään salavihkaa. Lukija voi nauttia, kiherrellä, tempautua: samaan aikaan maailmankuva salakavalasti muuttuu, ymmärrys laajenee, uudet ajatukset alkavat itää. Mielestäni kaikki lukeminen on hyvästä. Tutustuin vihdoin hiljan bussissa Naisten Etsivätoimisto No 1:n. Bussimatka sujui kuin siivillä, eikä niitä tarvittu montaa vaikka työmatka onkin lyhyt. Pidin romaania kepeänä jopa dekkarien mittapuulla. Silti tajusin, että kuva, joka Botswanasta – täällä kaukaisessa vinkkelissä se muuttui hetkessä koko Afrikan kuvaksi – piirtyi, oli merkittävästi erilainen mitä mantereesta annetaan. Kirja kuvasi elämäntapaa, yhteiskuntaa ja elämää, joka sujui kuin meilläkin. Kepeydessään tuo myyntimenestys voi tehdä kokonaisen mantereen maineelle enemmän kuin tuhat kuivaa artikkelia.

Tämän vuodatuksen lopuksi katson hieman lohduttomana kirjahyllyn laidalla lojuvaa lukematonta tietokirjapinoa, joka kasvaa kasvamistaan. Välillä kuvittelen itsekin, ettei romaaneille ole aikaa – maailmassa on niin paljon josta haluaa ottaa selvää. Sitten tartun romaaniin, ja muistan miksi aikaa on aina.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s