Jos olet jo onnistunut sivuuttamaan kolme osaa Teemalta tulleesta sarjasta Historia: Roomalaiset ja barbaarit, istu ainakin ensi lauantaina tv:n ääreen katsomaan sarjan viimeinen osa. (Jos olet muistanut hankkia tv-kaistan, pääset vielä katsomaan pari edellistäkin.)

Sarja on hieno katsaus roomalaisten valloitusretkiin ja suhteeseen ympäröivään maailmaan. Vuorotellen käsittelyssä ovat mm. keltit, germaanit ja persialaiset. Kaikille lienee tuttua jo kouluajoilta se, että Rooman valtakunnan laajenemisen ja lukuisten provinssien tehtävä oli pääasiassa ylläpitää pääkaupungin ylellistä elämää ja itse provinsseissa elämä ei ollut ankaran verotuksen ja hallinnon johdosta aina kaksista. Tämän dokumentin teema valottaa myös sitä miten Rooma vaikutti naapureihinsa, saatiinpa heitä valloitettua tai ei. Myös voittajan voitettuihin kansoihin iskemää ”sivistymättömien barbaarien” leimaa karistetaan ansiokkaasti.

Dokumentti muistuttaa siitä, että tieteen ja taiteen kehdon sijaan Rooma oli sotilasvalta, joka sieti huonosti erilaisuutta, häivytti valloittamiensa kulttuurien ominaispiirteet (tai pahimmillaan kokonaisen kulttuurin ja kansakunnan kuten Daakiassa, nykyisessä Romaniassa) ja onnistui joko varastamaan tai hävittämään näiden kulttuurien hienoimmat saavutukset.

Persiassa Rooma kohtasi vihdoin vertaisensa armeijan, mutta jätti silti kansakuntaan jälkensä: suvaitsevasta, monikulttuurisesta ja moniuskontoisesta kansakunnasta hiottiin jatkuvan lännestä tulevan paineen ja sotaretkien puristuksessa tiiviimpi, sotaisampi ja suvaitsemattomampi yhteiskunta: Rooma onnistui luomaan itsestään kopion.

Sarjan ehdoton helmi on sen juontaja, Monty Pythonistakin tutuksi tullut Terry Jones. Tällainen panoraamaan, rauniokuvauksiin ja vähäisiin historiainsertteihin nojaava sarja nousee tai kaatuu juontajansa varassa: mielenkiintoinenkin asia vaatii televisiossa arvoisensa esillepanon. Jones kuorruttaa kiinnostavan faktan sopivalla kuivalla huumorilla.

Rooma muistuttaa meitä myös siitä, että valloitusretket, ”provinssien” alistaminen (Rooman vauraushan oli kärjistetysti eräänlainen pyramidihuijaus) ja monokulttuurisuus eivät anna parhaita eväitä kansakunnalle. Itse kukin voi miettiä mielessään, miten tätä historian esimerkkiä voisi soveltaa talouskuplaa edeltäneeseen (ja ehkä myös seuraavaan) velkavetoiseen yhteiskuntaan, länsimaisen kulttuurin leviämiseen, ”kolmansiin maihin” ja uskontojen väliseen kiistelyyn.