Vaikka yritysmaailmassakin aletaan jo ymmärtää ekologisen toiminnan aikaansaavan säästöjä, ei kustannuksia, tietoa hyödynnetään vielä valitettavan vähän. Enää kustannusten vähentäminen tuotantoprosessissa ei ole sentään naurunalaista – näinkin on kuulemma joskus halvan öljyn aikoina ollut – mutta laajamittainen ryhtiliike vielä puuttuu.

Yrityksen yhteiskuntavastuuta on talouskriisin myötä jo perätty lukuisissa paikoissa, mm.  Suomen Kuvalehdessä. Tähän kuuluvat olennaisena osana eettinen ja ekologinen toiminta ja toisaalta myös esim. tarpeettomien irtisanomisten välttäminen. (On ollut ilahduttavaa lukea, että Suomessakin pk-yritykset osaavat edelleen ajatella pitkällä tähtäimellä ja pyrkivät pääasiassa sopeuttamaan toimintaansa taantumaan muuten kuin irtisanomisin – rohkeimmat investoivat nyt kun on halpaa.) Säästökuurien aikana voisi kuvitella, että tuotannon tehostaminen kiinnostaisi, mutta valitettavasti ainakin Suomessa se on toistaiseksi synonyymi vain henkilö- ei energiakuluvähennyksille.

Maailman tila 2008 -raportissa käsiteltiin runsaasti sitä, kuinka maapallomme ongelmia voitaisiin ratkoa yritysmaailman keinoin. Joistain näistä, mm. ekosysteemipalvelun käsitteestä olen kirjoittanutkin aiemmin. On kuitenkin hyvin suoraviivainenkin keino vähentää päästöjä – puhun päästöistä puhuessani aina kaikista saasteista, en vain hiilidioksidista – nimittäin tuotantoprosessien uudelleenjärjestely. Useimmat yritykset voisivat tehdä asiat vähemmällä energialla, vähemmillä raaka-aineilla ja vähemmillä tai vähemmän vaarallisilla kemikaaleilla. Luin taannoin mm. Nanson toimintaperiaatteista: heillä esim. kierrätetään värjäysvettä niin, että viikon aluksi värjätään vaaleampaa, loppupuolella tummempaa kangasta. Näin paitsi päästöt vähenevät, myös rahaa säästyy kun värjäysaineita ja vettä kuluu vähemmän.

Maapallolla käsitellään joka vuosi puoli biljoonaa tonnia raakamateriaalia. Tästä vain prosentti päätyy lopulta lopullisiin tuotteisiin ja on käytössä vielä puoli vuotta käyttöönoton jälkeen. Jonkinlaista tehostuksen varaa voisi kuvitella tuossa olevan. Toki osavastuu on myös kuluttajilla – osta sellaista, mitä käytät pitkään. Tuotantoprosesseissa hukkaantuu kuitenkin niin paljon energiaa ja raaka-ainetta sekä tulee päästöjä, että on yksinomaan tekopyhää sälyttää koko vastuu kuluttajalle. Vaikka kulutus toivon mukaan talouskriisin ja ympäristötietoisuuden vanavedessä järkevöityykin, yksilön ulkopuoliset seikat määräävät laajassa määrin kulutuksen määrän ja laadun. Ja se mitä kulutamme nyt voitaisiin oikeasti tuottaa paljon vähemmällä.

Raportin luvussa Tuotannon uudet tuulet käytiin läpi lukuisia esimerkkejä yrityksistä, jotka ovat voineet aidosti säästää kahisevaa uudistuksilla. Monet näistä eivät alkuun vaikuta mitenkään erityisesti ekologisilta, yksinkertaisesti ekonomisilta ja järkeviltä: vaikkapa tuotantolinjan virheiden vähentäminen vähentää jo tuotannon päästöjä ja tarvittuja raaka-aineita per valmis tuote. Toyotalta on monia esimerkkejä, mm. maalauslinjan uudistus työntekijän vihjeiden perusteella. Eräs esimerkeistä oli DuPont-niminen yritys, joka sitoutui vuonna 1999 vähentämään kasvihuonepäästöjä: vuoteen 2007 mennessä päästöjä oli pudotettu 72%, energiankulutusta 7% ja rahaa säästetty kolme miljardia dollaria.

Climate Progress -sivustolla oli myös erinomainen artikkeli energiansäästöstä ja energiatehokkuudesta. Kirjoittaja on mennyt niin pitkälle, että kutsuu energiansäästöä ”loppumattomaksi luonnonvaraksi”. Viemättä ajatuskulkua edes noin pitkälle on kuitenkin kiistatonta, että energia- ja raaka-ainetehokkuudella olisi valtavan iso parannuskapasiteetti käyttämättä. Jutun kommenteissa kerrotaan myös, että jutussa mainitun kaltaisia energiansäästön menestystarinoita oli tapana julkaista USA:ssa jo 80-luvulla Energy User News-lehdessä. Valitettavasti ne eivät ilmeisesti saaneet laajempaa julkisuutta – kuinka paljon helpommin suuryritys ryhtyisi energiansäästötalkoisiin, jos vaikkapa Wall Street Journal päättäisi uutisoida vuoden kymmenen suurinta ekologisilla parannuksilla selvää rahaa säästänyttä yritystä?

Celsiaksen artikkelissa The Economic Case for Good Corporate Citizenship When It Comes to the Environment käydään läpi lisää esimerkkejä. Artikkeli pohjautuu hiljan julkaistuun raporttiin, jossa käsitellään ”Corporate Citizenship”-käsitettä (kääntyy suoraan ”yrityksen kansalaisuus” mutta kenties yrityksen yhteisvastuu olisi paras käännös) ja sosiaalisen ja ympäristövastuun huomioonottamisen yritykselle tuomia etuja.

Yritysten vastuusta puhuttaessa huomaa, että suuryrityksissä on selvästi muutamia, jotka ovat edelläkävijöitä näissä asioissa. Esimerkiksi 3M:n Pollution Prevention Pays -ohjelma on jo yli kolmekymppinen. Silti monet yritykset ovat alkaneet pohtia asioita myös ympäristön kannalta, ja tällä hetkellä ympäristöasiat ovat suorastaan muotia. Yritykset ovat havainneet, että ympäristöystävällisyys myy. Vaikka tämä saattaakin joissain tilanteissa johtaa lähinnä yrityksen imagon ”viherpesuun”, toivon mukaan järkevimmät – ne tulevaisuuden menestyjät – ymmärtävät että ympäristöystävällisyydessä on kyse myös muusta kuin mainosvaltista. Se voi yksinkertaisesti tarkoittaa tuotannon järkevöittämistä, turhan kulutuksen eliminoimista ja lopulta isoja säästöjä.