Tiistaina 3.2. Mirkka Lappalainen kirjoitti Helsingin sanomissa oivaltavan kolumnin aiheesta ”Perinteisen perhemallin historiattomuus”. Lappalaisen kirjoitukset ovat aina pieniä helmiä, ja on hienoa nähdä kuinka historioitsijan koulutus ja terävä kynä osaavat tuoda aiheen kuin aiheen oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Kolumnissa Lappalainen ironisoi pilke silmäkulmassa nykyistä, pikku hiljaa onneksi jo rakoilevaa onnellisen ydinperheen käsitettä. Mallin romuttamiseen historioitsijalla oli tarjota kovaa faktaa tutkimuksistaan Ruotsin vallan ajan merkkiperheistä ja muusta yhteiskunnasta. Nykyisin niin perinteinen ydinperhehän on viime vuosisadan tuotos, eikä ole siinä muodossaan vielä elänyt montaa vuosikymmentä. Hulvattomasti hän totesikin, että menneiden vuosisatojen suurperheet tai susiparit – jotka 1800-luvullakin olivat yleisempiä kuin 1900-luvulla – pitäisivät nykyistä omaan pesäänsä eristäytynyttä perhemallia todennäköisesti paitsi omituisena myös vahingollisena.

Sen seikan tunnustaminen, että perhe voi toimia monessa muodossa, ei tarvitse merkitä että nykyistä ydinperhettä tarvitsisi pitää pahana. Omakin perheemme on hyvin ’perinteinen’ tällainen yksikkö. On silti tärkeää muistaa, ettei anna vääristyneen, liiaksi lähitulevaisuuteen suuntautuneen katseen ja oman historiatajuttomuuden luoda mielikuvaa ainoasta oikeasta ja ikuisesta mallista. Tällainen näkemys johtaa helposti suvaitsemattomuuteen ja fanatismiin, jossa ei enää sallita muunlaisia elämäntapoja. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ihmisten tietoisuuteen tulleet termit, sateenkaariperheet ja uusperheet vaativat vielä hyväksymistä ja sen ymmärtämistä, että ne voivat olla yhtä toimivia kuin perinteiset perheet. ’Erilaisuuden’ hyväksymisessä voisi helpottaa tieto siitä, että nuo perheet eivät pitkällä aikavälillä taida olla sen hullukurisempia kuin nykyinenkään esimerkkiperheemme. Ja ehkä tieto saisi meidät taas ottamaan sukumme ja läheisemme toisella tavalla perhe-elämäämme mukaan.

Tärkeintä kolumnissa oli muistutus, että ihmisen tulisi olla tietoinen historiasta ja siitä, miten pitkällä aikavälillä asiat ovat olleet. Useimmat asiat toistuvat – nousukausista ja talouskriiseistä hallitusten tai kokonaisten valtakuntien nousuun ja tuhoon. Eri ajattelumalleilla on omat syklinsä ja muotinsa siinä missä hameenhelmoillakin, mutta ongelmallista on se, että niiden vaihtelua on ihmisen jostain syystä hankalampaa nähdä. Mitä vähemmän kuvittelee, että oma, usein hyvin lyhyt kokemus siitä, ’miten asiat ovat’ kertoo koko totuuden, sitä helpompaa on ymmärtää miten maailma oikeasti toimii ja mikä todella on olennaista tai pysyvää.

Ps. Mikäli historia hiukkaakaan kiinnostaa, suosittelen ehdottomasti tutustumaan Lappalaisen kirjaan Maailman painavin raha – sitä on toki monessa paikassa hehkutettu, muttei suotta. Jo pelkästä Lappalaisen sujuvasta tekstistä nauttii äärettömästi ja historiatrivia näyttäytyy mukaansatempaavampana kuin aikoihin.