Eräs lomailun ja maalaiselämän mielenkiintoisia piirteitä on vanhojen lehtien selailu. Mummoloista, mökeiltä ja ties mistä löytyy aina vanhoja aikakauslehtiä joita – raittiin maalaisilman turruttavan vaikutuksen jälkeen, kun enää yhtään mansikkaa ei jaksa poimia pellolta suuhun – tulee selailtua yleisen ajanvietteen merkeissä.
Jotkut lehdistä ovat kertakaikkisen hupaisia katsauksia seitsenkymmenluvun pikkujulkimoihin, toiset esittelevät menneen kauden muotia (jossa mielestäni ei kyllä ole mitään vikaa). Itse osuin selailemaan Kotilieden numeroa joulukuulta 2008, ja osuin kultasuoneen. Lempimaailmanmatkaajani Kyllikki Villan haastattelu (liekö joku kirja ilmestynyt tuolloin) sekä tämän postauksen kirvoittanut reportaasi Lempäälästä: ”Sänky saa odottaa”, raportti siitä miten Lempäälän terveyskeskuksen vuodeosastolla päästiin parissa vuodessa kokonaan eroon jonoista ja siinä sivussa puolitettiin valtakunnallinen vuodehoidon keskimääräinen kesto.
Artikkeli oli ilahduttava ja toi taas esiin monia terveellä järjellä nähtäviä asioita, niitä jotka aina toisinaan ihmetyttävät tällä Suurella Järkeistämisen Aikakaudella ™. Ja alku vaati taas kerran jonkun, joka ymmärsi katsoa kiireellisen hyörinän ohi. Joku vuosi aiemmin Lempäälään palkattiinkin osastoa johtamaan yleislääkärin sijaan geriatri. Ensi töikseen geriatri poisti muutaman vuodepaikan jo silloinkin kiireisestä, ruuhkan vaivaamasta terveyskeskuksesta ja perusti tilalle kuntosalin. Samalla puolet henkilökunnasta aloittivat uudella otteella, joka pikku hiljaa laajennettiin koko henkilökuntaan.
Mikä tämä salainen metodi oli? Anna ihmisen tehdä itse kaikki se, mihin hän pystyy. Normaalissa terveyskeskuksen vuodeosastolla ”ei ole aikaa” esimerkiksi saattaa vanhusta kävellen omalle vuodepaikalleen, vaikka hän siihen pystyisikin. Vanhus istutetaan pyörätuoliin ja kärrätään – säästäen monta kallisarvoista minuuttia. Vanhus, joka pystyisi syömään omin avuin tai käymään avustettuna vessassa syötetään lusikalla ja tuodaan potta viereen. Kuntosalista olisi kuntoutuksessa hyötyä mutta sinne ei jaksa vanha lähteä jos se on ison sairaalakompleksin toisessa kerroksessa – jos moista löytyykään. Kerran viikossa ehkä fysioterapeutti pistäytyy.
Seuraavaksi laskuharjoitus: kuinka paljon aikaa näillä ”hitailla” menetelmillä säästyi, kun terveyskeskus ei enää pullistele yli äyräidensä ja ylimääräisiä potilaita ei makuuteta pitkin käytäviä? Kun vanhuksia ei pakotettu kasveiksi, he kuntoutuivat nopeasti (siis artikkelin mukaan kaksi kertaa nopeammin kuin muualla maassa), eli muutama tunti lisätyötä (tämä nyt oma arvaukseni) vanhuksen koko vierailuaikana vähensi hoitoaikaa viikoilla. Tätä nykyä paikkoja riittää aina tarvitseville. Vaan koska Lempäälän malli laajenee muualle?
Kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta.. Kaikki eivät taatusti kuntoudu, se kun riippuu perussairauksista ja lähtötilanteesta, mutta suunta on oikea, siis kuntouttava hoito.
Totta, kyllähän perussairaus vaikuttaa. Mutta tuloksia tuossa tarkastellaankin enemmän tilastoina ja ratkaiseva oivallus on ollut juuri sairaalahoidon itsensä vaikutus paranemisen hidastajana. Etenkin vanhuksilla kun yllättävän pienikin aika ilman omatoimisuutta johtaa ”laitostumiseen”, jonka jälkeen omaan kotiin on jo hankala päästä.
Kuntouttamiseen ja ennaltaehkäisemiseen on vain niin kovin hankalaa saada voimavaroja, vaikka ne pitkällä aikavälillä säästäisivätkin rahaa.
Hei, en muista olenko aiemmin kommentoinut, mutta nautin teksteistäsi. Ne ovat ajateltuja, mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja – sellaisia, joita haluaisin itsekin pystyä tuottamaan. Sen kunniaksi heitin sinulle haasteen blogissani – tartu, jos kiinnostaa.
Kiitos kommentistasi ja haasteesta! Tartun tuohon jos vain aikaa liikenee. Muutama postaus on taas muhimassa, kummasti vain eivät meinaa taipua blogiin asti 🙂
Paluuviite: Vastaukseni Länsiväylän vaalikoneeseen « Virrassa