Perjantaina vietetään taas Älä osta mitään -päivää. Hieno ajatus, vaikka monia riepookin ”ylhäältä päin” syötetty pakko. Päivä on kuitenkin tarpeen keskustelun herättäjänä, ja jos se saisi ihmisiä miettimään kulutustottumuksia useamminkin kuin kerran vuodessa, teho olisi jo suuri.

Itse pohdin tätä viimeksi pari viikkoa sitten, kun purin taas kavereille mieltäni ikuisesta yrityksestämme päästä kodissamme eroon turhasta tavarasta. Kaveri kaunistelematta ja viisaasti totesi: en usko että ikinä pääsette tavoitteeseenne, olette sellaisia hamstereita. Totta, pienet tavarat, kirjat, lehdet ja dvdt löytävät meille tiensä helposti, ja vaikka kulutusta pyrkisi järkevöittämään muusta suunnasta, näitä pieniä asioita ei osaa itseltään yhtä helposti kieltää. Onneksi kirjojakin on osannut jo vähän päästää kiertoon, Fidalla ilahtuivat suunnattomasti hyvälaatuisista ja huonommistaki painoksista. Olen pienesti myös ylpeä virtuaalisesta elämästämme: monet heräteostot ovat nykyään digitaalisessa muodossa, mikä vähentää jätettä ja roinavuorta. (Toki digitaalisetkin asiat tulee pitää järjestyksessä.)

Eilen taas teimme olohuoneeseen tilaa juniorin pyöriä: sohvapöytä siirrettiin sivummalle. Tilasta tuli avara ja paljon viihtyisämpi, ja mietityttikin, mihin ihmeeseen uskomme sohvapöytää tarvitsevamme. Kahvia juodaan pöydän ääressä niin harvoin että sen vuoksi pöytää ei tarvitse. Useimmiten sen päällä onkin pidetty tilpehööriä, ja jalkoja televisiota katsellessa.

Teemaan liittyen kuluttamisen tuottamaa mielihyvää ja kokemusta pohdittiin kulutus.fi:ssä Tavaramaailman lumo-postauksessa. Kirjoittaja pohti, että yksi syy siihen miksi kulutuksen tuhlaavuuden tiedostamisesta on niin pitkä matka käytännön tekoihin on siinä, että kuluttamisen tuottamaa mielihyvää ei ole otettu riittävästi huomioon. Jäin pohtimaan, miten tuota riippuvuussuhdetta voisi hoitaa – mikä on kuluttamisen metadonia?

Hienointa olisi, jos kuluttamisen tuottama mielihyvä voitaisiin korvata tekemisen tuottamalla mielihyvällä. Yhä enemmän peräänkuulutetaankin osallistuvaa kansalaista kuluttaja-termin sijaan, aihe josta itsekin olen joskus kirjoittanut. Valitettavasti tekeminenkin kietoutuu vahvasti ostamiseen. Monet asiat, vaikkapa lukeminen, bloggaaminen tai lenkkeily ovat ilmaisia, mutta useimmista asioista (myös näistä) saa kuluttamisen tekosyitä. Ja ovelan markkinoinnin ansiosta kuluttamisesta saadaan fasadi tekemiselle: jos ostan kitaran, voin kuvitella soittavani sitä vaikka aikaa ja innostusta ei riittänytkään. Kitaran ostamalla ostin mielikuvan itsestäni kitaravirtuoosina tai leirinuotiolla laulattamassa ilman, että minun tarvitsi nähdä lainkaan aikaa ja vaivaa itse soiton opetteluun!

Tällainen tekemisen transponointi on salakavalaa ja siitä pääsee vain tietoisella päätöksellä – nuoremman polven suhteen saattaisi vielä tehota valistus ja pohdinta. Jos ostoksen korvaa vaikkapa vuokratulla tai lainatavaralla, voi helposti selvittää, riittikö into siltikään. Siirtymä on helpompi kuin uskoisi, sillä lainatavarassa on shoppailun tarjoama tärkeä tunne: se hetki kun konkreettisen tavaran saa käsiinsä ja sitä voi kokeilla ja kosketella. Ongelma on vain, että kaupan illuusio vaihtoehdoista syö lainatavaran houkutusta: et saa päättää kitarasi väriä tai mallia sadoista, korkeintaan parista vaihtoehdosta. Näin ollen lainattu vaihtoehto saattaa tuntua köyhemmältä, vaikka malli olisi todellisuudessa sama mihin olit itse päätynyt.

Valitettavasti lainaus ei myöskään ole niin helppoa kuin kauppaan meno, ainakaan mielikuvissa. Webisaitin klikkaus tai ilmoituksen jättö on helppoa, mutta kaupassa käymiseen on totuttu: kynnys on siis pienempi. Toimijoitakin on vuokrabisneksessä toistaiseksi vähemmän. Ongelma lienee samaa juurta kuin se, että uusi reitti tuntuu pidemmältä ensi kertaa kävellessä. Kun jää on murrettu, vuokrauksesta ja lainauksesta kenties tulee se helppo vaihtoehto, totuttu tapa. Onnistui se kirjastoillekin.

Suunnittelen siis kitaran vuokraamista. (Luulitko muka, että kyseessä oli teoreettinen esimerkki?) Vasta jos soitin ei jää nurkkaan pölyttymään, voin harkita sen ottamista ruokakuntaan pysyvästi.