Uusi elämä

En ole hetkeen ehtinyt kirjoittaa tänne, enkä rehellisesti sanottuna juuri seuraamaankaan uutisia. Viikko sitten sunnuntaina saimme uuden perheenjäsenen ja hän on toistaiseksi vienyt ajatukset mukanaan. Nyt vihdoin kotiutuneena on hauska nähdä, kuinka paljon tänne ehtii päivittää – ainakaan toistaiseksi tulokas ei ole vienyt aivan kaikkea aikaa mukanaan, unta kun riittää vielä lähes kellon ympäri.

Nyt olisi tosin syytä vihdoin lukea loppuun eräs kirja, josta kirjoitan varmasti myös täällä kun sen olen saanut päätökseen: Anja Nysténin Kemikaalikimara. Aloitin kirjaa jo syksyllä, mutta toisin kuin monet muut vastaavat lukemani kirjat (mm. Petos lautasella ja Totuus kosmetiikasta – melko raflaavilla nimillä varustettuja mutta asiallisia), tätä oli paljon ankeampaa lukea. Syömäänsä ruokaan ja käyttämäänsä kosmetiikkaan kun voi vaikuttaa hyvinkin helposti, mutta jokapäiväiset kodin ja työpaikan sekä ympäristön haitalliset kemikaalit ovat paljon hankalampia ja myös näkymättömämpiä – valmistetietoja kun ei tarvitse merkitä vaikkapa arkisiin kodin huonekaluihin ja elektroniikkaan.

Uuden elämän kanssa huomaakin olevansa paljon varovaisempi – Nysténin pelottelemana tuuletimmekin kodin läpivedolla heti sairaalasta palattuamme. Vastuun lisääntymisen ei tarvitse painaa hartioita kumaraan saakka: on ennemminkin hieno tunne tietää, että vastuuta kantaa tästä eteenpäin myös muista kuin itsestään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s