Olen aiemmissa postauksissani kirjoittanut ekosysteemipalveluista sekä siitä, että tavaran tuotannon ympäristö- ja muut vaikutukset tulisi saada näkyviin tavaran hintaan. Nykyiselläänhän useimmat modernin yhteiskunnan ’halvat’ tuotteet itse asiassa pitävät hinnassaan vain murto-osan kustannuksistaan – näistä kustannuksista valtaosa lankeaa maksettavaksi vasta seuraaville sukupolville katoavan veden, saastuneen maan, lisääntyneiden sairauksien ja kuihtuvan ympäristön muodossa.

New York Timesin kolumnisti Thomas L. Friedman kirjoitti muutama päivä sitten siitä, kuinka nämä piilokustannukset on otettu huomioon Costa Ricassa. Maassa ekosysteemipalveluista todella maksetaan, ja esim. ympäristöveroista osa ohjataan metsänomistajille korvauksena siitä, että he jättävät metsiään hakkaamatta. (Tämä mm. estää eroosiota, sitoo hiiltä ja jokien yläjuoksuilla toteutettuna pitää joen veden puhtaana ja käyttökelpoisena.)

Luin juuri toisaalta, että mm. Intiassa ja lukuisissa muissa Aasian maissa on otettu kovat aseet käyttöön salahakkuiden lopettamiseksi – nämä kun aiheuttavat korvaamattomia tuhoja muutenkin kuin menetetyn puutulon osalta. Juuri lisääntynyt eroosio on suurimpia ongelmia. Ekosysteemipalveluista maksaminen tuo taloudellisen kannustimen hakkuiden lopettamiseen ja salahakkuiden ehkäisyyn.

Eräs tärkeimpiä Costa Rican tekemiä hallinnollisia ratkaisuja on ollut liittää ympäristö- ja energia-asiat yhden ministerin alle. Näin nämä kaksi sektoria eivät tappele keskenään, ja ratkaisuja voidaan tehdä pitkällä tähtäimellä. Costa Ricassakin on todettu, että pitkällä aikavälillä uusiutuva energia on ehdoitta halvinta, ja maan energiasta jo yli 95% tuotetaan uusiutuvilla energianlähteillä.

Costa Ricalle nämä valinnat ovat olleet helppoja sikäli, että turismi – joka perustuu pitkälti maan upeaan luontoon – on maan tärkein elinkeino ja siksi luontoa säilyttävät ja suojelevat päätökset on ollut helppo perustella. Lisäksi maan sijainti tarkoittaa, että vaikkapa aurinkoenergia toimii siellä tehokkaammin kuin pohjoisilla leveysasteillamme. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö maan malli voisi toimia myös Suomessa: kysymys on vain poliittisesta tahdosta sekä siitä, että valitaan kuhunkin ympäristöön sopivimmat ratkaisut.